Koko syksyn valtamediassa vellonut ”Me too” -hanke on törkeän hyökkäävä ja destruktiivinen kanssakäymisen ja intersubjektiivisuuden tuhohanke, jonka tarkoitus on romuttaa seksuaalisen kohtaamisen edellytykset omalla kateudenvihreällä kaunaisuudellaan.
Näiden kastraatioleikkureita kilistelevien moraalikäärmeiden päämääränä on tehdä seksin eri muodoista nautiskelevista ihmisistä samanlaisia, ankeita ja elämänhalunsa menettäneitä surkioita, kuin he itse ovat: todellisia Juudasten ja omassa itse aiheutetussa marttyyrin kuolemassaan kituvien orjamoralistien yhdistelmiä, jotka kostoksi omasta seksittömyyteen vajoamisestaan pyrkivät kieltämään nautinnollisen seksin myös kaikilta humaaneilta ja rakastamiseen sekä välittämiseen kykeneviltä ihmisiltä omassa vainoharhaisuudessaan.
Itsetunnoltaan terveet naiset eivät liity ”Me too” -kampanjoiden tapaisiin katkerien, hylättyjen ja nukkavierujen jakojäännösten nurkkakuntaisiin ryhmiin, sillä he voivat vakuuttua seksuaalisesta haluttavuudestaan syyttämättä miessukupuolta kuvitellusta tai todellisesta häirinnästä.
Väitteet seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta ovatkin useimmiten pelkkää sanallista piiloväkivaltaa, joka pitäisi pikaisesti kriminalisoida. Se, joka tässä seksittömäksi kuohitussa ja sähköpaimenilla varustetussa yhteiskunnassamme voi vielä kokea ”seksuaalista häirintää”, on ehdottoman varmasti seksuaalisesti häiriintynyt.
Sen tavoitteena on kiihottaa ihmisiä ilmiantoihin, kavalluksiin ja itseen sekä toisiin kohdistuvaan kyttäysmielialaan sekä sitä kautta pilata seksi kaikilta niitä, joilla sitä vielä on. Tähän mukaan houkutteluun, agitoimiseen ja asian ainoaan kiihottavaan tarkoitusperään viittaa myös suostutteleva nimi: ”me too”.
Ahdistelusta kitisijät ovat joka tapauksessa niitä, jotka kaikissa yhteyksissä saavat huoneeseen astuessaan aikaan fiiliksen, että ”tunnelma parani heti”. Nämä kaikkien työpaikkojen ja yhteisöjen hapannaamaiset sitruunaihmiset eivät toden totta tiedä, mitä hauskan pito merkitsee.
Kauniit ja halutut naiset harvoin ovat feministejä, paitsi korostaessaan omaa valta-asemaansa. Heidän ei kuitenkaan tarvitse liittyä seksin vastaisiin kampanjoihin, sillä he ovat aidosti tavoiteltuja, eikä heidän siis tarvitse uskotella itselleen olevansa mielitekojen kohteina pelkillä ahdisteluväitteillään.
Itsetunnoltaan terveet naiset eivät liity ”Me too” -kampanjoiden tapaisiin katkerien, hylättyjen ja nukkavierujen jakojäännösten nurkkakuntaisiin ryhmiin, sillä he voivat vakuuttua seksuaalisesta haluttavuudestaan syyttämättä miessukupuolta kuvitellusta tai todellisesta häirinnästä.
He osaavat nauttia seksistä, sillä he ymmärtävät seksuaalisuuden olemuksen eivätkä lavasta siitä vääristynyttä valtapoliittista mörssäriä, kuten rumat ja seksuaalisesta pääomasta köyhät naiset omassa kompleksisuudessaan.
Laki ei todellakaan riitä suojelemaan meitä moraalinvartijoiden ahdasmielisyydeltä. Niinpä Ylen toimittajien hengästyttävään taivasteluun voi pikaisesti vastata, että ”seksuaalinen häirintä on yleisempää kuin kukaan uskalsi arvata”, koska ihminen on olemukseltaan seksuaalinen.
Ihmisten luonnollisten käyttäytymistaipumusten arvottaminen moraalittomaksi johtuu vain yhteiskunnan muuttumisesta aiempaa ahdasmielisemmäksi, puritaanisemmaksi ja uuskonservatiivisemmaksi, mikä puolestaan on feministisen liikkeen syytä.
Heteromiehet ovat myös tottuneet siihen, että naisia itseään rasittaa heille sosiaalisesti langetettu kieltäytymisvelvoite, jonka kautta naiset välttelevät leimautumista ”liian helpoiksi tapauksiksi”. Sen vuoksi miehet puolestaan tietävät, että kun nainen sanoo ”ei” hän tarkoittaa ”kyllä”.
Vaikutelma miesten harjoittamasta seksuaalisesta häirinnästä perustuu siis siihen, että naisen nimi on ”En Anna!”. Naisten jatkuva kieltäytyminen, torjunta ja punaisten valojen taakse linnoittautuminen on eräänlainen perustila, johon miehet joutuvat hakemaan muutosta omalla yritteliäisyydellään.
Jokaisen pitäisi myös ymmärtää, että seksuaalisuuden olemukseen sisältyy intohimoisuus. Jos seksuaalisuudessa ei ole intohimoa, ei ole seksiäkään. Aloitteellisuudesta marisijoiden ja omassa narsistisessa omahyväisyydessään piehtaroivien feministien ei kannattaisikaan murjoa miessukupuolta, sillä aloitteellisia ja seksuaalisesti häiritseviä miehiä on kiittäminen siitä, että seksiä heteroseksuaalisissa yhteyksissä vielä on.
Psykologisissa kokeissa puolestaan on osoitettu, että jos ärsykkeeseen ei reagoi, ärsyke sammuu. Mikäli feministit eivät seksiä tavoita, syyllinen ei välttämättä löydy maailman heille tarjoaman kuvastimen pitelijöistä vaan peilin edessä olevista itsestään.
Sosiaalisen vaihdon teorioihin nojaavan ajattelun näkökulmasta tarkasteltuna naiset pyrkivät luomaan tasehäiriön tahallaan, eli he pidättävät seksiä heteromiehiltä lavastaakseen itsensä seksuaalisesti tavoiteltaviksi. Sitä nuo pissisnaiset eivät olisi muutoin, paitsi juuri seksin säännöstelyn ja pihtaamisen kautta.
Seksuaalisesti ahdasmieliset feministinaiset projisoivat omat seksuaaliset ahdistuksensa toisten ihmisten ominaisuuksiksi ja vihaavat niitä heissä. He siis kääntävät oman aseksuaalisuutensa tai antiseksuaalisuutensa väitteiksi, että seksuaalisesti aktiiviset ihmiset ”ahdistelevat” tai ”häiritsevät” heitä, vaikka tosiasiassa heitä ahdistaa ja häiritsee heidän oma torjuttu ja tukahdutettu seksuaalisuutensa. Sille puolestaan on ICD-10-sairausluokitus ”itseä häiritsevä sukupuolisuhteiden häiriö”, josta tunnetaan tasavertaisesti heteroseksuaalinen (F66.20) ja homoseksuaalinen (F66.21) muoto.
LÄHDE:
Artikkeli miesviha
Jukka Hankamäki
Filosofian tohtori
Valtiotieteiden tohtori
Tieteen, politiikan ja median tutkimusblogi